lauantai 20. joulukuuta 2008
Joulu Maalla (ei uusi lehti)
Nämä pikku pussukat löysivät eilen tiensä työkavereiden lokeroihin, suklaarasian vein kansliaan - ilman heidän työpanostaan olisin aika hukassa.
Koko koti on täynnä joulurompetta, vaikka koristeita on vain muutama. Keittiön pöydällä nököttää edelleen tomusokeri, olohuoneen lattia on täynnä paketointitarpeita. Niiden lisäksi pakattavia vaatteita, kirjoja, lankoja on laitettu sohville, tuoleille, kaikkien vapaiden tasojen tuntumaan, pyykkitelineen päälle. Kaaos näyttänee vielä kauheammalta kun palaan kotiin uudeksi vuodeksi. Nyt siinä on sentään jotain ajankohtaan sopivaa, joka nurkassa punaista, tähtiä, nauhaa, piparimuotteja.
Lähden kymmenen nurkilla junalle, sitä ennen pitäisi intoutua pakkaamaan. Eilisiltana eksyin naapuriin ja joimme viiniä, söimme hampurilaisia ja katsoimme hienon elokuvan, Equus. Ihanan rentouttava ilta työvuoden päätökseksi. Pari yksinäistä päivää maalla ja olenkin valmis oikeasti nauttimaan joulusta.
Toissailtana sain päähäni käyttää vielä loput Iceland-langasta, en näet usko, että sille tämän joulun jälkeen löytyy käyttöä. MOlle lapaset ja kaulaliina, siis. Samaan pakettiin cd:n ja namiloodan kanssa. Lapaset ovat isompi versio tsyn lapasista ja kaulaliina puolessaan - junassa ehkä valmiiksi. Jotta jotain eroa aiemmin neulomiini olisi, tein Maijasta traktorin koristeeksi. Livenä oikeasti kivempi kuin kuvassa, mutta kiva mielestäni joka tapauksessa. Eturengas on ehkä hiukan vino...
RAUHAISAA JOULUA!
keskiviikko 17. joulukuuta 2008
No nyt voi Joulu tulla!
Pakon edessä pistelin langanpäitä päätökseen. Inhottavaa puuhaa, jota ei yhtään auttanut se, että flunssa iski päälle. Mutta kun tsy hakee valmiit paketit autolla maalle huomenna, oli pakerrettava. En millään saisi pakettikuormaa junassa kulkemaan (sis. mm. leipäkone...)Nyt sairastan, enkä saa mitään tehtyä, kuume on sen verran korkea. Kirkkoherranvaaleihin aion lähteä, pakkopullaa sekin. Ei-pakkopulla on myös maistunut - oi tule uusi vuosi ja taas kerran uusi elämä ja kesäksi ehkä vyötärön paluu, osa kolme.
tsy saa leipäkoneen kera muutakin lämmintä, eli pipon, lapaset ja kaulaliinan. Ei sukkia. Ainakaan vielä. Kaikki vyötteet on hukassa jossain kaaoksen keskellä, mutta Icelandia ja kaksinkertaista Maijaa tuohon käytin. Ohjeita noihin tarvinnut, paitsi lapaset on kyllä ihan suoraan kirjasta Love to Knit. Niissä on nääs palmikko, jota ei kyllä juuri huomaa, mutta livenä sentään vähän paremmin.
Nushka saa pääkallosukat Maijasta, kun on niin pieni vielä... (25 v., muistaakseni.)
MOlle ihan perussukkaa Maijasta, mutta kantapää oli minulle ihan uusi ja ihmeellinen.
Ja vielä rakkaalle ystävälle japanialaisiin puukenkiin sopivat sukkaset, esiteltynä potilaan siroissa koivissa. Kun näin tuon hehkeän vihreän, ajattelin häntä. Ei yhtään minun värini. Lankana Regia Softy (tai jotenkin niin kai se meni.) Ihanan pehmeä lanka, mutta edessä oleva palmikontapainen menee kyllä ihan hukkaan.
Porsaspipareita paistelin työkavereille, omalle perheelle tein "pala jo haukattu"-pipareita omasta taikinasta. Isoäidin isoäiti toi reseptin avioituessaan Suomeen 1800-luvulla ja se on aika erilainen perinteisiin pipariresepteihin nähden. Meille se on tietysti se ainoa oikea. Siihen ei mielestäni sovi kuorrutteet, joten tein perusakkoja ja -ukkoja, sydämiä ja possuja, ja nipsaisin perusmuotilla (sellaisella annas-piparimallisella) käden, pään tai vaikka takapuolen pois - kuin olisi joku haukannut valmiiksi. Hauskaa.
Ostotaikinasta ehdin alkavan kuumeen kourissa laittaa työkavereille pikkuyllätyksiä, kyllä niitä muutama pussi tulee. Saavat possuäidin ja kasan pikkupossuja kauniissa pussissa. Ihan muistaminen vaan, ei juuri lahja.
Yksi valmis paketti, loput teen huomenna. Sydän peittää lahjoittajan nimen, siksi niin hassun näköisesti tuossa.
Paljon huonolaatuisia kuvia, pahoittelen.
Nyt on nälkä... Jos kanapastan laittaisi, sitten unille, sitten äänestämään... Toivottavasti saadaan oikea ehdokas läpi!

maanantai 8. joulukuuta 2008
Ou gaad
Sitten viime merkinnän olen kutonut parit sukat, pipon, sen kirotun kaulaliinan, lapasetkin... Ja YHTÄKÄÄN työtä en ole pätellyt. Sen sijaan aion kai tänään hakea langat mohairhuiviin. Mutta sitä en aloita, ennen kuin olen keon valmiita viimeistellyt. Mikään pingottaja tai höyryttäjä en ole, sukkablockerista vain haaveilen, mutta kun nyt langanpätkät saisi lopetettua...
Sitten kuvaan. Vaikkei minulla ole kameraa, eikä edes kattolamppua. (Neulomista kumpikaan ei haittaa.)
Nyt on puikoilla sovellussukat, ymmärsin ohjetta vähän väärin jne. Mutta tulevat sukkaset sopivat kyllä ihaniin nahkapopoihini, kunhan kevät joskus tulee.

lauantai 22. marraskuuta 2008
lankaa, lankaa...
Töissä on mennyt liikaa aikaa, ja työn sivussa kun kudoin, niin yhden sukanvarren purin kolmesti. Opetus: älä luo uutta sukkaa pimennetyssä auditoriossa.
tsyn kaulaliina-toive pakotti lankaostoksille. Bussi vei Lankamaailma Nordiaan... Nyt on sitten lankaa siihenkin varattu, ja tumppuihin, sukkiin ja lapasiin. Eri asia ehdinkö ne kutoa jouluksi. Mutta onhan tuolla nimppari helmikuussa.
Lanka kaulaliinaan on Marks&Kattens Iceland, 55% villaa, 35% akryylia, 10% polyamidia. Tuo villa on minulle sellainen sydämen asia, sitä on vain langassa oltava.
Sitten Maijaa:
Molempia lankoja sai tarjouksella osta 5, saat kerän kaupanpäälle. Sitten kantiskortilla sain vielä kaksi kerää Maijaa lisää.
Kauppamatkan miinuspuolena törmäsin kirjakaupassa keskelle erittäin rasistista keskustelua aiheesta kuinka kaikki erään kansallisuuden edustajat ovat sitä ja tätä ja varkaitakin vielä - tässä otettiin esimerkiksi yksi kansainvälinen tapahtuma viime viikoilta. Suivaantuneena laitoin valitsemani tavarat hyllyyn ja totesin samalla logiikalla kaikkien suomalaisten olevan rasisteja ja idiootteja, kiitos ja näkemin. He ovat rasisteja ja minä siten idiootti, kun en osaa huolehtia vain omista asioistani.
Nushkan sukat on nyt puikoilla. Ja päättelemättömiä sukkia siis neljät. Eikä huvita tuo lopettely tipan tippaa.
Suklaatakin on syöty, eli kaventelu siltä saralta heikoissa kantimissa.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008
Juon aamukahvia, suunnittelen lankaostoksia (tsy haluaa sukat JA lapaset JA pipon JA kaulaliinan samaa sarjaa - inhoan muuten kaulaliinan kutomista...) ja olen huolissani rahankäytöstäsni. Niinpä lienee syytä katsoa mitä minulla on:
[ ] akvaario
[x] arabian astioita
[ ] arkkupakastin
[ ] astianpesukone
[ ] autotalli
[x] digiboxi
[x] digikamera
[x] digitaalivaaka
[ ] dvd-soitin
[ ] epilaattori
[ ] farmariauto
[ ] henkilöauto
[x] hiirimatto
[ ] hiustenkuivain askartelutavaroissa
[ ] höyrysauna
[x] iittalan astioita
[ ] ilmakiharrin
[ ] ilmakitara
[ ] ilmankostutin
[ ] jenkkisänky
[ ] kahvinkeitin
[x] kahvipannu (espresso)
[ ] kannettava dvd
[x] kannettava tietokone
[x] keittiövaaka lankavaakana
[x] kenkäteline
[ ] kerrossänky
[ ] keskuspölynimuri
[ ] kirkasvalolaite
[ ] kopiokone
[ ] kotiparturi
[ ] kotiteatteri
[ ] kottikärryt
[ ] kuisti
[ ] kuivausrumpu
[x] kultaisia koruja
[ ] kuntolaitteita
[ ] kylpytakki
[x] laajakaista
[ ] lankapuhelin
[ ] langaton hiiri
[ ] leipäkone
[x] leivänpaahdin
[ ] litteä tietokonenäyttö
[ ] luistimet
[ ] maasturi
[x] matkapuhelin
[ ] mikroaaltouuni
[ ] moottorikelkka
[ ] moottoripyörä
[x] mp3-soitin en ehdi ikinä käyttää, mies käyttää puolestani
[x] musiikkisoitin
[ ] navigaattori
[ ] oma ranta
[ ] omakotitalo
[x] ompelukone
[ ] pakettiauto
[ ] partakone
[ ] parisänky
[ ] parveke
[ ] pelikone
[x] polkupyörä
[x] polttava cd-asema
[ ] porakone
[ ] poreallas
[x] pyykinpesukone
[x] pölynimuri
[ ] pöytätietokone
[ ] rappuset
[ ] rikkaimuri
[ ] rullaluistimet
[ ] salarakas
[ ] sauna
[x] sauvasekoitin
[x] silitysrauta
[ ] skanneri
[ ] suihkulähde
[ ] sukset
[ ] suoristusrauta hiuksille
[x] sykemittari
[ ] sähköhammasharja
[x] sähkövatkain
[ ] sälekaihtimet
[ ] takka
[ ] taulutelevisio
[ ] tauti
[x] teepannu
[ ] tekohampaat
[ ] tietokonepöytä
[ ] traktori
[x] tulostin
[ ] uima-allas
[ ] ulkorakennus
[ ] ulkosauna
[ ] useampi televisio
[x] vapaa-ajan asunto
[ ] vedenkeitin
[ ] vene
[ ] verenpainemittari
[ ] vhs-videonauhuri
[ ] videokamera
[ ] viinaa
[ ] villamatto
[ ] vohvelirauta
[ ] voileipägrilli
[ ] vuodesohva
[ ] web-kamera
[ ] wokki-pannu
[x] yleiskone
[ ] yläkerta

sunnuntai 16. marraskuuta 2008
Ostokset takana, joulu edessä!
Viikon loppu oli armotonta työtä, sukanvarsikin siinä sivussa piteni.
Viikonloppu oli armotonta shoppailua, sukkalankojakin siinä sivussa shoppailin... Eli aamusta Ikeaan hakemaan pari punaista dvd-tornia. Sivusilmällä katselin sohvapöytää, mutta mikään ei iskenyt silmää. Ja lankakoria, mutta en pidä koreista. Hakusessa on myös parikerroksinen hylly seinälle, johon haluaisin rakentaa muutaman nukkekotihuoneen. Keittiö ja kirjasto, jossa myös käsitöitä harrastetaan on ideana. Voi olla, että päädyn teettämään jonkun yksinkertaisen hyllyn, kun sopivaan en törmää vahingossa, enkä muista yrittääkään.
Kuvan jouluvalot ostin poistokorista (kun en jaksa vintistä hakea jo omistamiani joulukoristeita.)
Aamulla olin keksinyt, että Soukkahan on lähellä Ikeaa. Ainakin lähempänä, kuin kotikultaista. Niinpä Ikeasta matkasimme Menitan Outlettiin ja sieltä varmaan tunti myöhemmin pois viidenkympin kassillinen sukkalankoja mukanani.
Huono omatunto kuka ties ajoi sitten kaupungille kotikultaisesta. Kirjatorin edessä oli kori englanninkielisiä kirjoja 3-5 euroa/kpl. Nyt on virkkausta (jota en tee) ja vauvaneuleita, kudontaakin kirja ja laihdutusta (johon palaan kohta). tarkoitus oli kuitenkin ostaa joululahjoja, mieluummin joululahjat (as in kaikki). Tein hintavertailuja, palasin kotiin, katselin nettikauppoja... Olen nyt tilannut/ostanut kaikki joululahjat!!! Jotain pientä voi vielä tulla hankittua, työkavereille vaikka, mutta siis perhe ja bestikset on nyt hoidettu! Rahaakin kyllä kului aika ihmeellisen paljon. Jos vaikka nuukailisi nyt jouluun asti.
Käsitöitähän en tee lahjaksi. En siis tee mitään tiettyä päivämäärää silmällä pitäen, kutoa huitsuutan omaksi ilokseni. Toki annan lahjaksi tekeleitäni sitten, eiköhän nytkin sukka jos toinenkin löydä pakettiin. Mutta en ala stressaamaan lahjoista niin, että sitä silmällä pitäen kutoisin. Nyt on päättelemättä kolme paria sukkia, joista kahdet lahjaksi. Puikoilla on polvisukat, jotka ovat itselle, vaikka eivät nyt kyllä pue tunkkisääriäni... keväällä!!! Oli aika, jolloin pidin ehdottomana sääntönä, että jokaisen omistamani vaatteen pitää mahtua päälle. Se oli aika, jolloin en jojoillut tällaisilla kilomäärillä.
Ostamani laihiskirja oli inspiroiva, jopa niin, että meinasin aloittaa sen esittämän vähähiilarisen dieetin heti tänään aamulla. Kirjoitin jo ostoslistaani majoneesin, voin, pekonin sun muun, mitä ei ole lukenut vuosiin... aamulla tuli pupu pöksyyn ja muistin myös paastoajan tosiaan alkaneen, joten ei lihaa ennen joulua... Osa-aika nutraan, eli syön yhden aterian päivässä ja nutrilett korvaa muut. Helppo ratkaisu kiireessä ja aika joustava systeemi. Tänään tein uunissa sipsejä ja söin niitä ja kasviksia dippikastikkeen kanssa. Ehkä joulun jälkeen voisin ihan oikeasti kokeilla atkins-tyyppistä dieettiä. Kun ihan oikeat lääkäritkin ovat joutuneet toteamaan sen toimivan. Aaargh, pelottaa.
(kuvia valmiista käsitöistä ja shoppailuistani (jotka vähenevät!!!!) heti kun tutustun kännykkääni paremmin ja käytän sen kameraa kätevämmin)
keskiviikko 12. marraskuuta 2008
Kuten nimikin sanoo...
...tarkoitus on kaventaa. 20 kiloa ja tuhat plus tuhat silmukkaa.
Huomenna ostan sopivan johdon, jotta saan kuviakin mukaan. Kuvia tosin vain neuleista. Päällä on kova sukankutomiskausi, mutta tilkkuilen, pistelen ristejä, askartelen, teen käsillä kaikkea ja välillä syntyy tulostakin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)